Emma syntyi siis 18.9.2005 Strarrose kennelissä, eli Roosa-äidin ja kasvattaja Marjutin hellään huomaan. Se oli ensimmäiset ajat pentulaatikon tosikko joka seuraili muiden leikkiä enimmäkseen sivusta. Meille kotiin se muutti marraskuun 8.päivä vain vähän reilun 7 viikon iässä. Alusta asti Emma oli rohkea ja reipas. Lyhyellä kotimatkalla se itki muutaman minuutin uutta vierasta maailmaansa ja sillä oli eroitkut itketty.
Emman ensimmäiseen vuoteen mahtuu jo yhtä ja toista. Ensimmäisten rokotusten jälkeen aloitettiin koirakoulut Hervannan hauvoissa jossa on opiskeltu tottelevaisuuskoulutuksen liikkeitä ja arkisempia asioita ohituksesta toisten koirien kohtaamiseen. Keväällä käytiin myös koirakoulu Pikkuhukassa peruskurssi. Tokoiltu on myös kotioloissa jotta etenkin paikallaanmakuu, seuraaminen ja muut perusjutut saataisiin toimimaan. Paikallaanmakuu ei meinaa millään onnistua kun eteenlaitetaan yksikin agilityeste (-;.
Kevätpuolella Emman kanssa aloitettiin myös uusia harrastuksia. Aloitettiin Agilityn peruskurssi Ylökkin parsonryhmässä ja harjoiteltiin verijäljen tekoa. Agility lähti ensin sujumaan suorastaan loistavasti (omiin odotuksiin nähden) mutta nyt kiitos koiran ylikuumumisen se on viimeaikoina ollut taas yhtä komentamista ja Emman hillumista ympäri kenttää. Täytynee keskittyä ennemmin jäljen tekoon, jospa koira rauhoittuisi. Keskittymiskyvystä se ei ole kai koskaan kuullutkaan! Ilmoittauduttiin myös mejä-kokeisiin, mutta ainakin viimeeksi päästiin vaan varasijalle eikä mahduttu mukaan.
Emman kasvaessa pennusta junioriksi olemme tutustuneet yhdessä myös näyttelyiden saloihin. Itselläni ei ole niistä ennestään kokemusta yhtään sen enempää kuin koirallakaan joten melkoista jännittämistä nämä ekat näyttelyt ovat olleet. Tosin ovat kaikki menneet kuitenkin tosi hyvin. Pentunäyttelyn ainoana koirana Emma sai heti KP:n ja ekassa virallisessakin ERIn. Näissä uskaltauduin esittämään koiran itse! Parsonien erikoisnäyttelyyn en sentään vielä uskaltanut, joten ystävällisesti Marjut esitti Emman ja hienosti esittikin. ERI tuloksena sieltäkin.
Emman luonne on hirveän iloinen, reipas ja pirteä. Se haluaa pussailla kaikki, ihmiset sekä koirat (etenkin urkoset)! Se on avoin kaikkia kohtaan, mutta sitten sillä on vielä tietyt suosikki-ihmisensä ja koirakaverit joiden kanssa ollaan SUPERonnellisia (kuten Marjutin mies Toni, mun äiti ja Virpi sekä koirista sen suosikkeja on ihanainen poikaystävä Veeti, lenkkireitiltä tuttu mäyräkoira Maija, i-ha-na pusukaveri Risto sekä Jukan vanhemmilla asuvat dreeverit Bimbo (the bestis) ja Pami.)
Kaiken ihanan vastapainoksi on tämä pieni vauhdikas villikkomme järjestänyt sydämen tykytyksiäkin. Talvella se tykkäsi kirmata järven jäällä vapaana ja kävi silloin tällöin viemässä pilkkireiälle jääneet ahvenet parempiin suihin. Kerran se sitten tajusi mistä ne ahvenet tulee ja päätti avustaa Jukkaa vähän pilkkimisessä. Se oli liki siellä reiässä kun ehdin vetää sen hännästä ylös ja pois reiältä!! Ja järvien sulettua Emma innostui hirrrrveästi uimisesta. Kerran se näki korkealta kalliolta järven ja päätti kai helteellä kuumissaan loikata... ja putosi suoraan kivikkoon monta metriä! Mutta eipä käynyt pienelle kumipallolle onneksi silloinkaan mitään vaan se loiskautti siitä vielä viimeisest loikat järveen ja lähti uimaan.
Kamalin paniikki koettiin kuitenkin vasta pari viikkoa sitten erkkarin jälkeen. Olin purkanut reissukassini mukamas tyhjäksi ja jätin sen eteiseen kun lähdettiin hakemaan vaan pikaruokalasta syötävää. Onneksi reissu ei kestänyt pitkään sillä emma oli sillä välillä saanut kassin sivutaskun auki, buranapaketin silpuksi ja syönyt läpipainopakkauksesta 9 kpl 800mg buranaa!!!!!!!! APUA! soitin heti eläinlääkärille päivystykseen, että mitä tehdään ja saatiin ohjeet oksennuttaa koira, syöttää sille lääkehiiltä ja lähteä ajamaan Helsinkiin. Tämä kaikki onneksi onnistui ja Yliopistolliseen eläinsairaalaan päästyämme Emma otettiin suoraan teho-osastolle tiputukseen. Ihan kamalaa oli jättää se sinne, sillä koira itse oli ihan pirteä mutta munuaisten ja maksan takia sille ei annettu toistaiseksi mitään toivoa kun ei tiedetty ehtikö lääke imeytyä vai oksensiko se pois sen. Seuraavakin päivä vaan seuraattiin ja minä itkin ja pelkäsin pahinta kotona. Mutta tiistai käänsi kaiken parempaan. Lääkäri soitti, että emman munuaisarvot ovat normaalit, mutta maksa-arvot ovat vielä tosi korkealla. Ja mikä parasta, koira pääsee kotiin!! ((= Lääkärin sanoin "kun ei se meinaa enää tuolla kopissaan pysyä." Koira joutui ruokavaliodietille mahdollisen mahahaavan estämiseksi ja maksan säästämiseksi. Nyt viikon päästä otettiin uudet maksa-arvot ja koko ajan ne ovat laskussa. Todennäköistä ja jo melkein varmaa on, että Emman sisäelimetkin palautuvat täysin!
Emma on toipunut viimeisimmästä kommelluksestaankin nyt omaksi itsekseen ja on taas iloinen ja reipas ja sitkeä ja vilkas oma itsensä. Kumilelut vinkuu ja parketti rapisee taas kotona! Emma on ollut sorsametsällä jo kertaaleen ja saanut saalistakin muutaman sorsan verran. Lisäksi käytiin eilen parsonlenkillä ja vinttikoiraradalla juoksemassa. Vieheen tai etenkin sitä vetävän moottorin perässä juokseminen on Emman mielestä varmaan yksi parhaista asioista mitä tuo pieni vauhtiveikko tietää. (Pelkkä moottorin käynnistminen pistää kiljumaan) Ja tänään sillä on taas lähtö sorsametsälle, toivottavasti saalista tulee!
Tästä se siis lähtee. Kirjoittelemme tänne blogiin jatkossa Emman kanssa molemmet kuulumisiamme. Tylsää se voi kyllä oman elämäni osalta olla, mutta Emmalla vauhtia riittää sitäkin enemmän (-:
Kommentit