Kylläpäs on ollut oikea masennuspäivä. Taas. Työkuviot mietityttää enemmän ku paljon. Tuntuu, etten onnistu tekemään elämässäni mitään muuta kuin vääriä ratkaisuja ja epäonnistumisia toisensa perään. Kaduttaa ihan kamalasti jo uravalintakin minkä piti olla mun toiveammatti. Ja olikin kyllä. En vaan koskaan taida päästä tekemään mitään sellaista mitä haluan vaan jään maatumaan nykyiseen työpaikkaani. Nykyinen työsopimus on vuoden loppuun ja tein jo kertaaleen päätöksen etten sitä jatka vaikka työpaikan puolesta jatkoja lähes varmasti olisikin. Mielestäni tekisin itselleni palveluksen kun lopettaisin paikassa missä en viihdy  mutta järki sanoo toista. Mitäs sitten jos en saakaan mitään muuta?! Mitä sitten teen. Mulla ei ole mitään muuta koulutusta valmiiksi asti. Toisaalta tällä hetkellä jokainen työpäivä tuntuu olevan liikaa. Ottaa päähän eikä yhtään kiinnosta. Motivaatio nollat ja uskomaton v...tus joka ainut työvuoro. Nykyään kun tuolla ei ehdi edes mitään hommia tehdä kun ei ole tekijöitä.

Toinen asia mikä tänään masentaa on meidän agilityharrastus. Emman kanssa oltiin siitä molemmat tosi innostuneita ja tykkäsin harrastaa yhdessä koiran kanssa. Mutta. Jotain meni vikaan. Tällä hetkellä ei voida harrastaa mitään kun koira vaan juoksee ja riehuu kentällä eikä kestä YHTÄÄN käsissä. Tänään tehtiin huonoimmuusennätys eikä päästy menemään ainuttakaan estettä. Emma vaan juoksi juoksi ja juoksi, se juoksi kuin Forrest Gump - eikä lopettanut. Ihme että Saana lopulta sai sen sentään kiinni.

Olen taas täysin vakuuttunut siitä, että olen tuomittu epäonnistujaksi. Kaikessa.