Kamala työputki meneillään. Koulutuspäivän takia vapaat lyhennetty ja tänään ainut vapaa 10 päivään (joka sisältää pari yövuoroakin). Mutta mikäs tässä töitä tehdessä kun päällikkö käytti eilen vaan reilun tunnin työntekijöiden haukkumiseen. Mihinkään tavoitteisiin ei olla päästy ja kaikki tilastot näyttää miinusmerkkistä vaikka "kaikki eväät on työntekijöille annettu" ja meillä on enempi väkeä kuin siellä ja siellä ja siellä ja siellä... Meillä on siis vaan pelkästään huonoja työntekijöitä. Voi miten piristävää kuulla taas pitkästä aikaa.

Mutta eipäs lannistuta. Meillä on nimittäin nyt talvi!! Siis lunta maassa. Noh. Pakkasta ei sentään. Kolme astetta on lämmintä, mutta jo pian luvattu lisää pakkasta ja lunta. Eilen satoi sen verran, että uskon tämän valkeuden kestävän lämpimän päivän tai pari. Illalla oli ihanaa lenkkeillä kun metsässäkin näki ympärilleen ja ison taskulampun avulla pääsi ihan polkua pitkin mukavasti. Emma ja Roni juoksenteli metsässä ja itsekin sai hyvää kuntoilua reilusti yli pari tuntia. Kävelyteitä ei oltu vielä aurattu joten sai ihan tarpoa ja hiki tuli.

Tämän vapaapäivän ohjelmassa piti olla kaupungille menoa ja uusien alusvaatteiden ostoa. Mun alusvaatevarasto on ihan järkyttävän nolossa kunnossa johtuen siitä, että vihaan alusvaateostoksille menemistä. Ensinnäkin tulee kamala hiki sovittaessa. Toisekseen olen omituisen kokoinen eikä sopivia meinaa löytyä enkä halua tuhatta muistutusta omasta omituisuudestani samana päivänä. Kolmanneksi aina kun menen ostamaan alusvaatteita, edelliset on jo siinä kunnossa että joudun ostamaan niitä niin paljon, että se tulee kalliiksi ja aikaa menee päivä. Tai kaksi. Tai viikko. Joten nytkin olen kotona enkä alusvaateostoksilla. Menen sitten seuraavan kerran kun on oikeasti vapaata eikä vaan yksi päivä. Ostan kengät samalla.

Mullahan on myöskin monen muun ohella meneillään tämä "uusi elämä" joka alkoi vuoden alusta. Ruokavaliota huomattavasti keventämällä on tarkoitus pudottaa painoa ja liikuntaa lisäämällä parantaa muutenkin kuntoa. Olen onnistunut mielestäni aika hyvin. Vielä sitä ei vaaka huomaa mitenkään selvästi, mutta muuten on kevyempi olo ja jopa aika kova nälkä välillä vaikkei siitä mitään iloa olekaan. Eniten olen keventänyt iltapaloista. Usein on tullut syötyä aika tuhti lämmin ateria siinä 16-18 välillä ja vielä leipäiltapalaa myöhemmin. Näitä on kevennetty jopa pelkkään kevyeen leipä- tai hedelmäiltapalaan. Tiedän kyllä, että säännöllinen ruokailu olisi se kaikkein järkevin tapa laihduttaa, mutta mitenkäs sen teet kun välillä valvoo päivällä ja välillä yöllä ja välillä molempina. Ja yövuorojen aikaan syöminen menee ihan sekaisin. Joko mikään ei maistu tai sitten on ihan krapulainen olo ja tekee mieli vaan pitsaa eikä mitään muuta. Ja yövuorossa syön puuro- tai leipäaamiaista siinä kuuden maissa mutta silti haluan taas aamupalaa puolen päivän jälkeen kun herään. Tätä en hallitse siis ollenkaan.

Puuroja olen syönyt nyt huomattavasti enemmän. Työterveydessä työhöntulotarkastuksessa kartoitettiin viimeeksi myös syömisiä ja todettiin, että muuten kaikki on jotakuinkin kunnossa mutta leipää pitäisi syödä enemmän. Kun en kuitenkaan leivän syömisestä hirveästi välitä, syön kuituja puuron muodossa. Usein olen ottanut nyt lounaaksi ihan puuroa ja hedelmiä ja aamuvuorossa kun en ennen seitsemää jaksa vielä kotona syödä, lämmitän työpaikalla aamukahvilla maustettua pikapussipuuroa.

Vielä kun osaisi alkaa punnitsemaan itseään. En ole ikinä ollut mikään vaakalla seisoja enkä nytkään ole oppinut. Joskus meni pari vuotta etten ollut käynyt vaa'assa kuin jossain terveystarkastuksessa. Nyt olisi ihan mielenkiintoista ja ties vaikka motivoivaakin kun oppisin käymään vaikka aamuisin vaa'alla. Oma paino heittelee vuorokauden sisällä niin paljon etten muuten saa mitään tietoa painon muutoksista jos en käy samaan aikaan päivässä. Mutta tuppaa jotenkin unohtumaan... ehkä tulos hirvittää liikaa.