Kuulostaa kliseiseltä, mutta täälläkin osoitteessa on aloitettu vuoden vaihtumisen myötä uusi elämä. Tavoite on laihduttaa muutama kilo, (ts. noin viisi) parantaa hölkkäkuntoa ja nukkua enemmän. Ehkä näillä eväillä jaksaa taas paremmin. Uskon että piristyn myös pian kun tulee valoisampaa. Tälle viikolle on jo luvattu lunta ja päiväthän pitenevät koko ajan. Tosin en tiedä onko lumen tulo hyvä vai huono asia. Kamalasti toivon koko ajan lunta ja valkeutta ja pakkasta mutta kun tiedän että sitten tulee taas viisi astetta lämmintä ja loskaa...

Jopa viikon verran tätä vuotta onkin jo eletty mutta se aika on pysytty tavoitteissa. Emman kanssa ollaan käyty kahdesti reippaalla juoksulenkillä tavallisten kävelylenkkien lisäksi. Olen nukkunut ja levännyt päivät ennen yövuoroja ja syönytkin ihan järkevästi. Luulisi että on helppoa syödä tosi järkevästi ja vähän kun samassa taloudessa asustaa toinenkin laihduttelija. Mutta kun ei. Toisella on aina eri aikaan kamala syömisen mielihalu ja pian huomaa vaan muuttuvansa kamalaksi jääkaappivahdiksi. Olen oikea haukka. Kääks.

Vuosi alkaa myöskin harrastusten täyttämänä. Emman kanssa osallistutaan normaalin koirakoulun lisäksi lyhyemmälle tokokurssille joka alkaa huomenna. Ihan jo jännittää miten tällainen terrierikoirakko siellä pärjää. Menemme ensimmäistä kertaa tuollaiselle maksulliselle kurssille mikä ei ole enää ihan alkeita. Saa nähdä hyödymmekö kurssista tällä kertaa muuta kuin sen, että koiran kunto kasvaa juostessa!

Eilen ostelin myöskin lisää lankoja. Olen omituinen yökutoja. Vapailla en tee juuri ollenkaan käsitöitä eikä mieli tee yhtään perehtyä niihin kotona ollessa. Mutta töissä hiljaisina öinä taistelen väsymystä vastaan neulomalla ja ompelemalla. Viimeaikojen saldo on muutama koiran neulepaita joista yksi työkaverin mäyrikselle. (Terrierien paitoja aiemmin kutoneesta se näytti erihassulle pötkölle!) Lisäksi yhdet liian isot säärystimet sekä kaksi paritonta säärystintä oikeampaa kokoa. Eilen ostin lisää lankoja. Kerän mahdollista tulevaa hieman isompaa ja hankalampaa projektia varten ja huopanen-lankaa hattuun ja lapasiin. Saas nähdä saanko mitään aikaan. "Hoolle" terveisiä, ehkä se käsityöpiiri on perustettava että saat jakaa oppejasi ;-). Tämä ilmoittautuu mukaan. Tulevaa projektia varten etsin myös sopivia koiran manttelin kaavoja. Emma tarvitsisi kevyen sadetakin estämään ihan jatkuvaa turkin kastumista ja hotspotteja. Ostin sille kyllä haalarin, mutta eihän siinä tietenkään voi kävellä tavallisesti koska se kahnaa ja kahisee ja tarpeiden tekeminenhän on haalari päällä aivan mahdotonta. Ja omituinen omistaja pitää vähän omituisena sitä ratkaisua että kierrämme lenkin ensin omituisesti selkä pyöreänä jalat koukussa kävellen haalari päällä ja kotiin tullessamme lähdemme heti tarpeidetekolenkille ilman haalaria tavallisesti pomppien. Tällaisia projekteja siis lähitulevaisuudessa.