Toissailtana iltalenkille lähtiessä levisi väkisin hymy kasvoille. Tuoksui ihan kevätillalle! Sellaiselle kylmälle ja raikkaalle ja yhtä aikaa kostealle mullalle, en osaa selittää. Oli pakastanut sen verran ettei kura lentänyt ja oli tyyntä. Pian tuli kuitenkin ihan sellanen olo, että "eiiiih vielä". Talvi vasta alkoi! Mun oli tarkoitus hiihtää vielä pitkään ja nyt lomallakin nauttia monen tunnin raunhallisista lenkeistä Emman kanssa järven jäillä ja metsissä. Mutta nyt tulikin kevät, parissa yössä. Pohjoisessakin on kuulemma lämpöasteita.

Tänään on ollut kuitenkin tosi kiva päivä. Käveltiin kevään ensimmäistä kertaa kuivalla asfaltilla ja Emmakin oli ihan sen näköinen että on ihanaa kun on kiva keli :-). Aurinko paistoi ja lämmitti, oli jo tosi keväistä. Lämpömittari näytti parhaimmillaan auringonpaisteessa +26 astetta! Mitään en ole koko loman aikana saanut aikaiseksi mutta jonkin verran olen sentään ehtinyt ulkoilemaan ja toisaalta vaan lepäilemään. Makuuhuoneen verhot on edelleen pelkkä kangaskasa muovikassissa, mutta kyllä ne siitä vielä verhoiksi muuttuu. Vaikka harmi kyllä, aina sitä on vähän sellainen saamaton olo jos ei edes jotain hommiakin tee. Vaikka on loma ja lupa levätä. Mutta jos ei muuta niin olen ainakin mässäillyt. Ihanaa leipälevitettä Fazerin myslipuikuloiden päälle ja punaviiniä kyytipojaksi... ahhh nam. Lisää näitä lomia! (ja se siitä dieetistä)