Tää yskä saattaa vaikka joskus hellittää. Eilen yskitti jo tosi paljon vähempi ja uskaltauduttiin koko perheen voimalla illalla juoksemaan. Tosi yllättävää ettei se tuntunutkaan ihan niiiiiiin pahalta tauon jälkeen kuin ennakkoon luulin. Tosin onhan mulla lenkillä aina hyvä vetoapu ;-). Emma on vetämisestä niin innoissaan että isännän pettymykseksi ei huomannut edes lenkkipolun sivussa käppäilevää sorsaa.

Näin kevään korvilla lenkkeily maistuu. Tosi outoa kun nyt jo on niin lämmin että koiran kanssa lähtiessä täytyy katsoa lämpömittarista ettei ole sille liian kuuma harrastaa rankempaa liikuntaa. Onneksi meidän nurkilta lähtevien lenkkipolkujen varrella on monta ojapaikkaa jossa virtaa vesi. Emma tykkää juodessaan viilentää itseään kahlailemalla ja kesällä muutenkin sukeltelemalla. Tampereella on myös useampia lenkkipolkuja järvien läheisyydessä joten uimamahdollisuudet mahdollistaa juoksulenkit myös kesällä.

Tälle viikolle on luvattu vettä ja räntää sekä viilenevää keliä. Ihan syksyinen olo tuli aamulla kun maa oli yön sateen jäljiltä märkä ja väsytti tavallista enemmän. Täytyy yrittää jotenkin piristää itseään taas töiden jälkeen.