Eilen tunsin onnistumisen riemua. Huomasin käveleväni koiran kanssa lenkkipolkua, polkupyöriä tuli vastaan, unohdin käskeä koiraa "ohita" ja se vaan tuhisi puskissa ja touhusi omiaan!!! Uskomatonta mikä riemu. Silloin tajusin. Tässä me vaan mennään hihna löysällä leppoisalla iltalenkillä eikä yhtään poukkoilla ohikulkijoiden perään. Kumpikin omissa ajatuksissaan ilman hermoilua ja jatkuvaa keskittymistä. Haistellaan raikasta ilmaa ja virkistytään. Jotain ollaan siis tehty oikein, ihanaa. Tutummat tietää minkälaista meidän neitokaisen kanssa kävely on ollut kun tuota ajoviettiä/saalistusintoa on pikkasen enempi ku yhden koiran tarpeiksi. En väitä että kaikki menisi vieläkään aina hienosti, mutta välillä en tajunnutkaan miten paljon on menty eteenpäin. Irti pitämistä ei silti tietystikään voi ajatellakaan muualla kuin umpimetsässä, mutta mitäpä tuosta.

Kehunpas nyt lisää koiraani kun kerran pääsin vauhtiin ;-). Saatiin vapailla yllätysvieras yökylään. Vieraan mukana oli hänen hoidossaan oleva koira, ihana, nuori, hyvähermoinen parsonnarttu joka sopeutui meille kuin olisi ennenkin käynyt. Meidän taskuraketti ja tämä vieraileva koiratyttö tulivat hienosti toimeen, taskuraketti yritti leikittää ja toinen tutustua. Lopulta kun kaikki oli hyvin, jätettiin tytöt  meille päivää viettämään kaupunkikierroksen ajaksi ja tytöt olivat vaan jäljistä päätellen leikkineet (yövieraan laukussa???) ja nukkuneet. Sulassa sovussa tytöt tulivat ovella vastaan kun palattiin. Harmi kun tämän parsonneidon omistajat haluavat koiransa hoidosta vielä takaisinkin. Meillä olisi ollut kyllä sillekin tilaa :-D. (eiiiiiiiii, että mulla nyt taas mikään koirakuume olis.....)

Reilu viikko pitäisi jaksaa tehdä töitä oikein urakalla. Taitaa yksi vapaapäivä olla ennen ensi viikon lauantainta. Mutta sittenpä alkaakin LOMA. Sitä odotellessa.