Eilen palasin töihin. Jotain vaikutusta oli sentään lomalla ollut kun ei ihan joka ikiselle asiakkaalle tehnyt mieli kiljua täyttä kurkkua :-). Päivän saldona jopa kaksi asiakasta kehui; toinen kultaiseksi ja toinen hyväksi ihmiseksi. Ennenkuulumatonta! Ja ainoastaan yksi halusi minut viralta. Tänään töissä odottaakin sitten lomien sopimista ja sehän mulle sopii.

Syksy saapui Tampereellekin ja vettä on satanut koko viikonlopun. Päätin, etten itse vaivu harmauteen vaan reippailemalla ja mieli korkealla nyt on vaan mentävä, tuulta päin. Mulla on yleensä taipumusta pieneen masentuneisuuteen syksyllä kun mietin montako pimeää ja kylmää kuukautta on edessä. Mutta nyt päätin lenkkeillä (Emma pitääkin siitä huolen), polttaa kynttilöitä, pukeutua järkevästi ja syödä omenan päivässä - koska se "pitää lääkärin loitolla". Tosin tämä omena päivässä -aate juontaa juurensa myös siitä, että olen -taas kerran- päättänyt hoikistua muutaman kilon. Ja viikonloppuna lenkkeiltiinkin Emman kanssa oikein pitkät lenkit molempina päivinä.

Emman kanssa uusitaan pikkusen harrastuskuvioita. Agility siirtyy maneesiin ja lauantaille. Lauantai on meille kyllä tosi huono päivä mun viikonloppuvapaiden vähyyden takia, mutta yritetään pysyä mukana aina kun pystytään. Ja tokotreenit yritän saada siirrettyä tiistaille kun tiistain agility siirtyy lauantaille. Ollaan tähän asti oltu mukavassa ryhmässä sunnuntaisin, mutta tuo viikonpäivä tuottaa ongelmia sielläkin. Katsotaan mikä onnistuu ja mikä ei. Kotitoko on ihan kivaa, mutta edistyminen vaatisi häiriökoiria, uusia tilanteita ja jonkun katsomaan ja neuvomaan aina välillä.

Tänään onkin kamalasti asioita hoidettavana, joten tuumasta toimeen. Valokuvaamoon, ruokakauppaan, siivousta, postiin...