Miten voi olla mahdollista että mitä tahansa yritän lisätä blogiini, onnistun ensin kirjoittamaan ja hävittämään sen kaiken ja vasta toisella kirjoituksella on mahdollista saada jotain tallennettuakin.

No kuitenkin. Eilisestä migreenistä on taas selvitty ja päätin jälleen piristyä. Syksyn saapuessa on taas hirveä halu tehdä muutoksia. Haluaisin vaihtaa työpaikkaa, asuinpaikkaa, joitain harrastuksia, opiskella... Vähän aloitinkin jotain pikku opintoja etänä ihan omaksi iloksi. Ensimmäistä kertaa elämässä vailla tutkintoon tähtääviä tai muita tavoitteita. Vain ja ainoastaan omaksi iloksi ja sivistykseksi siis.

Mietin myös mitä tekisi tuolla pihalla jotta saisi syksyn kauneutta pitkitettyä. Yleensähän mun pikkupiha on syksyllä pullollaan limaisia kukkapurkkeja, ylipitkää sateessa liiskaantunutta nurmikkoa, haravoimattomia lehtiä ja tällä hetkellä myös koiran kakkaa.

Nyt vielä jotain kukkiikin. Omaksi huvikseni yritin ottaa kuvia ja laitan niitä nyt tähän kun blogitus raukkani on aina ihan vailla kuvia.

 865869.jpg865866.jpg865879.jpg
 865871.jpg865876.jpg865874.jpg865870.jpg865867.jpg865873.jpg

Näköjään kuvatukset asettuvat miten sattuu mutten nyt jaksa alkaa niitä muokkailemaan sopivammiksi. Kukkiipahan kuitenkin edes kuvissa kun ei enää pitkään pihalla.

Penkkiurheilu tuotti juuri pikku pettymyksen, Tarvainen oli niin sanotusti pihalla kuin lumiukko keihäänheitön saloista ja karsiutui viimeisiltä heittokierroksilta. Toivottavasti miehet petraavat finaalissa roimasti viimeöisestä karsinnasta.